valokuvaus vinkkejä
En ole saadut koulutusta enkä ole käynyt mitään
kursseja tähän. Siis en osaa antaa mitään ammattimaisia
vinkkejä. Itsekin voi oppia valokuvaajaksi.
Henkilöiden kuvaaminen
-Kun otat muotokuvia, pitäisi kamera olla tarken-
nettuna
kuvattavan henkilön silmiin. Epätarkat
silmät näyttävät kuvassa huonolta.
-Tarkenna
kamera
aina kohteeseen. Epätarkkoja
kuvia pidetään syystäkin
epäonnistuineina.
-Älä rajaa henkilöä ulos
nivelten
kohdalta.
Kuvan asettelu
-Ota yksinkertaisia kuvia harvemmista kohteista.
Huonoissa ja sekavissa kuvissa on usein
liian monta kohdetta samassa kuvassa.
-Ota
kuvia, joissa kohde ei ole aivan keskellä.
Esimerkikisi 1/3 kuvan sivussa voi toimia hyvin.
-Kun kuvaat maisemaa, myöskään horisontti ei
saisi olla
kuvan keskellä. Kuvaa niin, että jätät kuvaan
1/3 taivasta tai 1/3 maata tilanteesta riippuen.
Valaistus
-Käytä salamaa vain todellisessa tarpeessa.
Saat luonnollisempia kuvia ilman sitä.
-Kun kuvaat pimeässä tai hämärässä, huomioi
lisävalaistus
ja kameran asetukset. Pidennä valoitusaikaa,
lisää
-valoherkkyyttä tai ota kuva salaman ja
lisävalojen
kanssa, jos asetusten säätäminen ei riitä.
-Kiinnitä erityistä huomiota taustaan. Varo, ettei
kuvattavan taakse jää turhia tai häiritseviä esineitä,
muotoja eikä liikettä.
-Käytä mielikuvistusta
kuvakulmissa.
Kaikkea
ei tarvitse kuvata omalta
seisomiskorkeudelta
-Hyvä kamera ei korvaa taitavaa
kuvaajaa.
-Lisäksi valokuvaamisen oppiminen
vaatii paljon aikaa, kuvia ja sekä oman osaamisen
analysointia ja aktiivista kehittämistä.
Kommentit
Lähetä kommentti